Viime viikon yhteenveto

Haa! Taas kirjoitan blogiin! Miten reipasta! Kulunut viikko on koostunut taas melko aktiivisesta elämästä. Maanantai-iltana pidettiin pentutreenit Lempolan kentän parkkipaikalla. Mukana oli weimarinseisoja Uno, collie Rulla, cockerit Charlie ja Camo sekä Tiiva. Harjoiteltiin vähän toisten vierestä ja ympäri kävelyä, paikallaoloa ja luoksetuloa. Lopuksi päästettiin pennut leikkimään keskenään. Ja sen jälkeen lähdettiin mun kolmen ja Terhin kuuden koiran kanssa metsään lenkille. Lopputuloksena tällä kertaa oli vain yksi paskainen koira, viimeksi niitä oli kaksi paskassa pyörinyttä ja onneksi vain toinen oli minun. :)

Tiistai- ja keskiviikkoillat luuhattiin mustikkametsässä ja koirat veti mustikoita naamaansa minkä kerkesivät!

Torstaina saatiin kurssitusta pelastuskoiramaailmaan ja kaikki kolme koiraa pääsivät etsimään "eksynyttä" metsästä. Pelastuskoiratoiminta kiinnostaisi mua kovasti, mutten taida kyetä sitoutumaan siihen niin paljon kuin se vaatisi. Tuntuu, että näillä kaikilla mun koirilla voisi olla rahkeita siihen jos vaan alkaisi niitä kouluttamaan.

Perjantaille sain tuntipörssistä agilitypaikan Ruskalle ja lähdettiin hallille treeneihin. Meni ihan mukavasti, lopuksi alkoi vähän koira hyytyä ja olisi taas voinut lopettaa vähän aiemmin. Soilan treenit on aina mukavia.

Lauantaiksi olin tosiaan ilmoittanut Ruskan agilitykisoihin Janakkalaan. Kolmosten radat tuomaroi Anne Viitanen ja radat oli tosi kivoja. Itse tykkään Annen radoista, yleensä en kyllä yhtään katso kuka on tuomarina kun ilmoittaudun kisoihin, joten oli mukava yllätys. Oli aika lämmin päivä ja mietin, että mitenhän saan tuon porokoiran liikkeelle, mutta teki tosi hienosti kaikki kolme rataa! Meidän suurin haaste vaan on nuo typerät kontaktit, joille se hiipii. Kotona yleensä tekee kohtuullisesti, mutta lauantainakin oli ihan onnetonta. Tuloksena siis oli kaikilta radoilta yliaikanolla. Hyppäriltäkin saatiin aikavirhettä, joten sitä ei kontaktien syyksi voi pistää. Mutta oli kivaa, kun muuten Ruska suorittaa kaikki esteet niin varmasti (paitsi ne kontaktit), että senkun ohjaa suunnilleen oikein niin koira suorittaa esteet oikein :) Ikinä ei tarvitse huolehtia, etteikö olisi tarpeeksi varovainen, jos joku rima joskus vahingossa tippuu niin ei kyllä tipu enää toista kertaa. Ne kontaktit vaan on sellaiset, että mun pitäisi ottaa asiakseni tehdä niille jotain, jotta pystyttäis suorittaa ne nopeasti. Ja onhan sillä kausia, kun sitä huvittaa agility ja kausia, jolloin ei niin huvita ja silloin kisaaminen on aika turhauttavaa. Mutta nyt onneksi huvitti niin ilmoittauduin ensi lauantaiksi Purina-areenallekin. Tiiva sai taas hengailla sekä perjantaina että lauantaina agilitykentän reunalla. Pääsääntöisesti se on aika nätisti, mutta joskus sille tulee joku ihme tarve alkaa haukkua jotain lähellä olevaa koiraa.

Sunnuntaina luuhattiin neljä tuntia kanttarellimetsässä ja olipahan väsynyt pentu sen jälkeen. Ainakin hetken.. Illalla käytiin Ruskan kanssa tokoilemassa tokon vapaavuorolla ja Tiiva sai harjoitella tylsyyttä sen aikaa. Onnistui vaihtelevasti, välillä meni kuppi nurin ja piti räksyttää pientä konttaavaa lasta tai vieressä olevaa koiraa. Kai se joskus tajuaa, että siitä räksyttämisestä ei ole mitään hyötyä.

21.6.2015 Ei liity tekstiin mitenkään, mutta on niin hauska kuva, että oli pakko laittaa se tähän. Paljon cockereita, pari kelpietä, bordercollie ja porokoirat. Ihme, että pysyivät paikoillaan hetken :)

Keskikesän kuulumisia

Kesälomat on lusittu ja paluu arkeen koittanut. Mälsää, vaikka toisaalta kiva, kun elämässä on jotain rytmiä taas eikä vaan tarvitse luuhata päivästä toiseen saamatta oikein mitään aikaiseksi.

Lomalla tuli reissattua pohjoisessa ja kotona ollaan lähinnä treenailtu koirien kanssa. Agilitya olen harrastanut enimmäkseen Ruskan kanssa sillä välin, kun Tiiva on saanut osakseen passiharjoittelua. On se päässyt agilitykentälle sen verran, että osaa mennä putkeen ja syödä kontaktin alastulolla nameja. Arvostan tässä vaiheessa kuitenkin enemmän sitä, että osataan käyttäytyä paikassa kuin paikassa, joten enimmäkseen treenataan tylsää olemista. Nyt on ollut ihan mahtavaa, kun ollaan päästy treenaamaan kolmelle eri ulkokentälle ja kahteen eri halliin. Ruskan kanssa kävi vähän niin nuorena, että "ympäristöoppi" tehtiin huonosti ja tuloksena vieläkin "kyllä tää kotona osaa" -koira. Parhaiten siis kulkee aina hallissa, jossa sen kanssa suurimmaksi osaksi olen treenannutkin.

Muuten Tiiva osaa istua ja mennä maahan käskystä ja tulla luokse nimestä. Se osaa myös aika kiltisti odottaa lupaa ennen kuin kulkee ovista tai autosta. Luopumista nameilla, leluilla, pikkulinnulla, banaaninkuorilla yms ollaan harjoiteltu. Olen pidentänyt paikallaoloaikaa pikkuhiljaa ja aika hyvin se jo istua pönöttää ennen kuin sen vapauttaa. Välillä se kyllä meinaa unohtaa, että mitäs oltiinkaan tekemässä, mutta onhan se aika pieni vielä. Se etu puolellani on, että se on jumalattoman ahne. Helppo siis palkata namilla. Ahneuden kääntöpuoli on se, että jos jääkaapin ovi narahtaa niin menee sadasosa sekunti, kun koira on jääkaapilla vaikka olisi ollut miten sikeässä unessa! Ja jos on oikeen ruokakupista kyse, jossa on ruokaa niin aivot narikkaan eikä herneet tosiaankaan pääkopassa meinaa liikahtaa minnekään. Jos ruokkisin nappulalla niin antaisin kaiken ruoan sille palkkana lenkillä, mutta vähän hankalampaa tuon raakaruoan suhteen on toimia. Ruokakupille päästäkseen se yleensä joutuu tekemään jotain muutakin kuin vain menemään maahan ja tapittamaan silmiin ennen kuin saa luvan ottaa. Enkä tiedä kuinka reipasta agilitykoiraa tästä saa, muistuttaa Kuksaa hyvin paljon ahneudessaan. Onhan Ruskakin ahne, mutta ei se näin ahne ole :D ja sille kelpaa lelupalkkakin. Ruokapalkka hidastaa koiraa ja tunnetusti nämä ei niitä tykeimpiä agikoiria muutenkaan ole, joten kaikki mahdollinen vauhti tekee mieli saada jollain lailla irti. Tiivakin on leikkinyt aika hyvin vetoleikkejä, mutta hampaiden vaihtuessa leikit oli vähän tauolla ja nyt pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja oikeasti leikittää sitä päivittäin.

Toistaiseksi Tiiva on tullut kaikkien koirien kanssa ihan hyvin toimeen. Hirmuinen määrä cockerspanieleita ainakin on tullut tutuksi ja siinä sivussa aika paljon muitakin koiria. Lenkillä vastaantulijoita ei jäädä tervehtimään, vaan leikkituokiot on sitten erikseen ilman hihnoja ja pantoja. Juhannuksena oli vähän tilanne päällä, kun Tiiva jäi Nano-cockerin pantaan jumiin yläleuastaan. Onneksi oli sakset nopeasti saatavilla ennen kuin Nano kerkesi kuristua. Tiiva menetti vaan yhden maitohampaan hässäkässä ja onneksi niille ei tainnut pahempia henkisiä traumoja jäädä. Olen kyllä jatkossa entistäkin tarkempi, jos jonkun kanssa painitaan. Yleensä pannat olenkin ottanut aina pois.

Ruskakin on ilmoittautunut pitkästä aikaa agilitykisoihin Janakkalaan ensi viikon lauantaina. Kiva mennä kisoihin pitkästä aikaa, jos vaikka vähän aktivoituisi kisaamisen suhteen. Toistaiseksi ei ole pentujakaan suunnitelmissa ennen 2016 kesää, jos silloinkaan.

Lammaspaimennusta Pellossa matkalla pohjoiseen

Mulla alkoi kesäloma heti kesäkuun alussa ja jo heti ensimmäisen lomaviikon torstaina pakkasin kauheasti tavaraa ja koirat autoon ja käänsin nokan kohti piiiitkää nelostietä ja pohjoista. Hetken mielijohteesta olin viikkoa aiemmin mennyt ilmoittamaan kaksi koiraa (nuorison) Porokoirakerhon lammaspaimennuksen alkeisleirille Pelloon ja sinne siis lähdettiin ilman Villeä, jolla oli viikonloppuna muuta menoa ja lentäisi maanantaina pohjoseen meidän seuraksi. Matkaa lähdettiin taittamaan jo torstaina päivällä ja majoituttiin jonnekin Oulun tienoille yhdeksi yöksi. Kahdeksan tuntia autoilua muutamalla lyhyellä tauolla olikin aika maksimi yhtäjaksoisesti tuolle ipanalle.

Perjantaina jatkettiin huristelua pohjoseen, poikkesin Rovaniemellä kävelyttämässä pentua ja moikkaamassa kaveria ja illansuussa saavuimme Saajománnuun. Siellä vietettiinkin aikaa kaikenkaikkiaan maanantaiaamuun asti. Lauantaista sunnuntaihin kokeilimme lammaspaimennusta Minna Mäntyranta-Mustosen johdolla ja täytyy sanoa, että oli aika toisenlaista, mihin ollaan totuttu. Lampaita oli huomattavasti isompi joukko ja niiden kanssa mennä tallusteltiin metsään, jossa tehtiin pitkäkestoista kuljetusta. Meillä oli monta koiraa kerralla, ensimmäisenä päivänä Ruska ja Tiiva olivat eri ryhmissä ja paimennuksen kesto oli lyhyempi, mutta toisena päivänä sekä Ruska että Tiiva (+muutama muu) olivat samaan aikaan. Pennun kohdalla varsinkin oli hauska huomata, miten se luonnostaan tarkkaili laumaa ja seurasi mukana. Ruskakin teki ihan hyvin. Opin sen, että lappalaiset paimentaa aika eri tavalla kuin tyypilliset lammaspaimenet. Nämä lampaat olivat melkoisen tottuneita koiriin, eivätkä ihan pienestä myöskään hievahtaneet. Ihan hauskaa oli jokatapauksessa ja leirillä oli ihania uusia tuttavuuksia koirineen!

Jotenkin kuitenkin kaipaisin tähän paimentamiseen yleisesti jotakin. En tiedä mitä ja miten, mutta lähinnä mietin, että onko tässä mitään järkeä. Ehkä koirankoulutusta hyödyntäen paimennustaipumusta? Tai lähinnä ehkä paimentamista hyödyntäen koulutusta. Jotenkin ei vaan käy järkeen minulle se, että koiran pitäisi tietää mitä siltä haluan ennen kuin olen sen sille kertonut. Olisi välillä tosi vaikeaa olla koira ja yrittää tehdä niinkuin ihmiset haluavat. Tuntuu, että olen ainoa, joka kyseenalaistaa kaiken. Miksi joku asia tehdään niinkuin se tehdään tai voisiko sen tehdä jotenkin järkevämmin? Pääseekö asian tekemisellä haluttuun lopputulokseen vai hakkaako sitä päätään vaan seinään? Mielestäni paimennus, jolla on joku tarkoitus tuntuu mielekkäämmältä. Juurikin paimennus, jossa suoritetaan erilaisia tilan töitä ja tehtäviä. Jotain sellaista, mistä on oikeasti myös hyötyä.

Haluaisin kuitenkin omalta osaltani pyrkiä säilyttämään kasvattamissani lapinporokoirissa paimennusominaisuuksia, koska se on rodun alkuperäinen käyttötarkoitus. Ilokseni ainakin neljä pentua Ruskan edellisestä pentueesta on jo päässyt lampaille ja mitä ilmeisimmin ovat toimineet niin kuin pitääkin. Lampaat ja porot on toki vähän eri juttu vielä, mutta kyllä se nyt varmasti jotakin kertoo :)

Tiiva tuli taloon

Johan on taas aikaa kulunut edellisestä päivityksestä. Ollaan remontoitu kämppää ja siihen samaan hässäkkään loppui myös meidän tehotreenit.

Kolmisen viikkoa sitten kävin hakemassa laumaamme uuden jäsenen, 8 viikkoisen Tiivan (Savge Revonsara). Tiiva on saamea ja tarkoittaa ihme, kumma. Ainakin mikäli tietolähteeseeni on uskomista. Samasta tietolähteestä edellisten pentujenkin nimet on taiottu, mitä ne sitten oikeasti tarkoittaakaan :D

Tiivalle aluksi aiheutti varsin paljon ihmetystä ohi kulkevat autot. Vaikka asutaankin päättyvän tien varressa, autoja kulkee ohi ja koko ajan kuuluu erilaisia ääniä, joihin ei pikkukoira vielä ollut tottunut. Kadulla kävely oli myös aika outoa, kun ohi ajaa välillä auto, polkupyörä, prätkä... Ekan viikon keskiviikkona uskaltauduttiin ensimmäiselle retkelle, ajettiin autolla Lohjansaareen ja käytiin painimassa 12 viikkoisen parsonin Kertun kanssa. Nähtiin myös hevosia pihalla ja sekin oli jännää. Paljoa ei pienen aivot kerralla sulattanut ja alkuun pitikin tutustua kaikkeen hyvin pienin erin.

Luojan kiitos kerrankin meillä on pentu, joka ei voi autossa pahoin! Tiiva on saanut melkoista kurssitusta sinne tänne ja tuonne. Ollaan käyty kolmella eri tallilla, kerran olin itse hevosen selässä kentällä ratsastamassa, kun Tiiva sai Kuksan kaverina seurata meininkiä maasta käsin. Ollaan käyty lammashaan ääressä, kun Ruskan kanssa ollaan käyty paimentamassa. Ollaan oltu agilitykisoissa, kaupungissa, maaseudulla, pellolla, järven rannassa. Ollaan käyty shoppailemassa Bauhausissa (loistava paikka pikkupennun kanssa), kerrostalossa kylässä, nähty pyöräilijöitä, mopoja, autoja, junia, lapsia, vanhuksia, erilaisia koiria, kissa, joka ei lähtenyt karkuun, kaneja, lampaita, hevosia. Tiiva on päässyt painimaan erirotuisten pentujenkin kanssa, jack russelin, parsonin, cockerspanieleiden, australianpaimenkoiran, bc:n.

Aloitettiin pentukurssi Helsingissä ja tänään oli toinen kerta. Kertoja on yhteensä 5 ja ihan mukavia, helppoja perusjuttuja treenataan. Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin lähinnä palkkion vastaanottamista ja kontaktia. Tänään vahvistettiin nimeen reagoimista, luoksetuloa ja katsottiin ohi kävelevää lelukoiraa ja syötiin nameja :)

Tiiva 10 vkoa ensimmäisen pentukurssikerran jälkeen

Vielä kun saisin aikaiseksi ajella pennun kanssa vähän julkisilla ja käydä kerrostalossa ajelemassa hissillä edestakaisin, niin alan olla aika tyytyväinen tähän siedätykseen. Itseä ehkä eniten yllätti pennun reagointi kaikkeen pärisevään, autoihin yms ja sen puolesta on tullut tovi hengailtua kylillä. Olen kyllä yrittänyt kaikkeni antaa mitä tulee erilaisiin paikkoihin totuttamiseen ja silti varmaan jotain tärkeää on unohtunut.

Niin ja asia, jota aloitimme treenamaan
heti ensimmäisistä yhteisistä hetkistä alkaen, on rauhoittuminen. Aikamoinen marakatti tämä pentu kyllä onkin. Treenit koitetaan pitää lyhyinä jaksoina, jonka jälkeen rauhoitutaan. Kun pentu on tohottanut menemään jonkin aikaan, niin taas joutuu rauhoittumaan. Mitään vastetta ei tässä huushollissa tule möykkäämisellä, vaan rauhassa olemisella asiat tapahtuu. On kyllä jonkun kerran käynyt mielessä, että miten nuo aikuiset koirat onkin noin kivoja ja ihania... Kärsivällisyys on toisinaan koetuksella, mutta uskon, että se on ainoa oikea tie kivaan yhteiseen loppuelämään!

Alkuvuoden tehotreeniä

Syksyn pitkä treenitauko on tehnyt ainakin mun päälle ihan hyvää! Ja varmasti koirienkin. Tuli kyllä totaalinen stoppi  pentujen myötä agilitylle ja syksyllä omien flunssien myötä jopa ihan juoksuharrastuksellekin. Noh, itseä niskasta kiinni, niin kyllä se kunto alkaa taas siitä nousta. Koirat uskollisesti juoksee lenkeillä mukana, juoksukilsat koitan pitää jossain 30 km/viikko, joskin siitä on tullut vime aikoina lipsuttua aika pahasti.

Kävimme marraskuun lopussa ensimmäistä kertaa Ruskan kanssa lampaita ihmettelemässä Seutulassa. Ajatuksena olisi selvittää, josko sillä olisi ominaisuuksia paimentamiseen ja myös uusi harrastus koiran kanssa oli myös tervetullut. Samalla ajattelin, että yhteistyö  ja koiran hallittavuus varmaankin paranisi paimennusharjoittelun myötä. Nyt olemme käyneet kolmesti lammashaassa, edelleen koira liinan päässä. Selvästi sillä paimennusviettiä on, mutta katsotaan jahka kunnolla syttyy touhuun ensin.

Agilityn saralla olen myös kunnostautunut. Korkattiin uusi vuosi heti vuodenvaihteen jälkeen Lägin kisoilla. Tuloksena jotakin epämääräisiä tuloksia, mutta päällimmäisenä jäi ihan hyvä mieli. Sillä on kyllä semmonen kiva draivi, ettei ole samanlaista ylä- ja alamäkeä kuin Kuksan kanssa. Niiden kisojen jälkeen ollaankin käyty hallilla treenaamassa monta kertaa ja kuulutaan jopa mölliagilityryhmään (ainoa mihin päästiin)! Aika mukavaa on, kun treenihalli sijaitsee noin puolen kilsan päässä kotoa ja mulla on vapaakortti hallille eli treenata saa aina, kun ei ole muita varauksia hallilla.

Keittiötokokoiran (Ruskan) kanssa ollaan astuttu askel eteenpäin ja alettu harjoittelemaan seuraamista. Ja liikkeestä maahan menoa ja sen sellaista pientä puuhastelua yhdessä koiran kanssa. Saapa nähdä jos vahingossa ilmoitan sen ihan kokeeseenkin jonain päivänä, vaikka juuri jollekin vannoin, että en varmasti... Toko kuuluu mun kategoriassa vähän turhan jäykkään tekemiseen, että en tiedä huvittaako mua sen enempää siihen lajiin sekaantua. Mutta koiran koulutus on aina hyväksi ja kun en nyt parempiakaan temppuja keksinyt niin tokoillaan sitten.

Yhden "tempun" kyllä keksin. Tai en keksinyt, vaan päätin opettaa koiralle. Ja se on juoksukontakti. Tai ainakin juoksu-A. Kontaktien suorittaminen, etenkin A:n, vie meillä kisoissa ihan liikaa aikaa ja siihen haluaisin parannuksen. Muutenkin saa porokoiran kanssa olla kuu ja tähdet oikeassa asennossa jos mielii päästä kolmosluokassa reilusti alle ihanneaikaan. Vikahan on minussa itsessäni, mitäs en opettanut 2 on 2 offia koiralle riittävän hyvin loppuun saakka. Jotenkin kuitenkin se juoksukontakti houkuttelee, niin tuumasta toimeen. Isältä tilattu kehikko treenaamiseen ja hallillakin on kehikko, jota saa lainata. Tänään otin sen ensi kertaa käyttöön ja suurin haaste mulle on varmaan pitää treenit riittävän lyhyinä. Ruskalle kyllä pisteet siitä, että se äkkää asioita ihan tosi nopeasti ja mulle taas lisää haastetta oikea-aikaiseen palkkaamiseen. Saas nähdä mitä siitä tulee!

Kuksa on seurannut mukana treeneissä ja päässyt tekemään vähän kontakteja ja radan pätkää. Kyllä senkin voisi vielä ilmoittaa vaikka kisoihin, mutta en enää taida viitsiä. Se on ihan tyytyväinen eläkeläisenäkin.

Joulun viettoa kauniissa Kolin kansallispuistossa

Jotenkin ajatus viiden "pakollisen" vapaan viettämisestä ympäriinsä sinkoillen ja ylensyöden ei oikein houkuttanut. Sen sijaan, että olisimme viettäneet tavallisen joulun, pakkasimme rinkat ja koirat autoon ja suuntasimme nokan kohti Itä-Suomea ja Kolin kansallispuistoa. Ensimmäinen käyntini Karjalassa, muttei jääne viimeiseksi! 

Olimme vuokranneet kolme eri vuokratupaa neljäksi yöksi. Jouluaattona rämmimme pilkkopimeässä lähes 20 asteen pakkasessa tuvalle, joka edellisen kerran oli lämmennyt kuukausi takaperin. Kyllähän siinä tovi vierähti ennen kuin mittari alkoi kiipeämään plussan puolelle. Grillattiin makkaraa, sulatettiin lumesta vettä ja koirat pyydysti nurkista hiiriä. Loppujen lopuksi tupa lämpeni niin, että oli suorastaan hiki nukkumaan mennessä. Yön mittaan tuli vedettyä makuupussin vetoketjua kiinnemmäs mitä alemmas taas lämpötila laski kamiinan jäähdyttyä. Ja aamulla oli vielä +6!

Kuksa väijyy aamiaista

Tontut ikkunassa

Matka jatkui kohti Ylä-Murhia, joka oli huomattavasti viihtyisämpi tupa. Joskin kylmä sekin, pakkanen pysytteli samoissa lukemissa. Olimme ajatelleet kiertää osa Herajärven kierroksesta, mutta lumitilanteen takia muutimme vähän suunnitelmia. Kävelykilsoja tuli kymmenkunta, naseva pakkanen piti meidät reippaina.

Tapaninpäivänä pakkanen lauhtui ja rämmittiin Jeron kämpälle, joka olikin ihan luxuskämppä sähköineen ja rantasaunoineen. Kaksi yötä vietimme tässä mökissä ja viihdyimme sangen hyvin. Lauantaina teimme päiväretken Ryläyksen näköalatornille ja iltaretken auringon painuessa jo mailleen Mäkrävaaralle, josta oli upeat näkymät Pieliselle. Pienestä iltalenkistä tuli vahingossa vähän pidempi ja puolet matkasta rämmittiin pimeässä. Mutta olipa mahtavaa, kun ilta hämärsi ja oltiin ihan yksin keskellä tykkylumista hiljaista metsää, mistään ei kuulunut pihaustakaan. Palattiin kämpille, lämmitettiin rantasauna ja saunottiin kynttilöiden valossa. Tulipahan vietettyä sangen ikimuistoinen joulu. Koirat nautti ihan satasella kun saivat juosta lumessa. Niin se vaan on, että talvi on porokoirien lempparivuodenaika!

Pennut isoja pieniä koiranalkuja

Aika kuluu vauhdilla! Pennut täyttää kohta 7 viikkoa ja ne näyttävätkin jo aivan koirilta. Kolmen viikon iästä ne on saaneet ulkoilla useamman kerran päivässä, onneksi sää on suurimmaksi osaksi ollut leutoa eikä ole satanutkaan kovin paljoa. Kuraa tulee sisälle aika kiitettävästi 32 tassun mukana. Pieniä argeologisia kaivantoja on myös muodostunut meidän pihalle, kun pennut ovat puuhastelleet. Tylsää vain, kun on niin pimeää, arkisin olen töissä lähes koko valoisan ajan. Onneksi on otsalamput ja ulkovalot keksitty niin en ole antanut pimeyden liiemmin häiritä.

Sosiaalistaminen on hyvällä alulla, on pesty pyykkiä, imuroitu harva se päivä, siivottu, tiskattu, katsottu telkkaria eli eletty ihan normaalisti. Ville on tehnyt meillä sähkötöitä ja pientä remppaa, on porattu seiniä ja kolisteltu vaikka mitä vempaimia. Paljon on käynyt vieraita ihmisiä moikkaamassa pentuja ja iloisesti on otettu kaikki vastaan.

Pennut ovat saaneet harjoitella autoilua, ensin pari kertaa ihan lyhyt matka korttelin ympäri ja nyt olemme käyneet muutaman kerran metsässä ulkoilemassa. Olen käyttänyt hyväkseni ylimääräisiä apukäsiä viikonloppuisin valoisaan aikaan. Vanhojen koirien perässä on turvallista tutustua uusiin maisemiin. On siinä pienillä ihmettelemistä, maailma onkin aika suuri paikka!