Kesälomat on lusittu ja paluu arkeen koittanut. Mälsää, vaikka toisaalta kiva, kun elämässä on jotain rytmiä taas eikä vaan tarvitse luuhata päivästä toiseen saamatta oikein mitään aikaiseksi.
Lomalla tuli reissattua pohjoisessa ja kotona ollaan lähinnä treenailtu koirien kanssa. Agilitya olen harrastanut enimmäkseen Ruskan kanssa sillä välin, kun Tiiva on saanut osakseen passiharjoittelua. On se päässyt agilitykentälle sen verran, että osaa mennä putkeen ja syödä kontaktin alastulolla nameja. Arvostan tässä vaiheessa kuitenkin enemmän sitä, että osataan käyttäytyä paikassa kuin paikassa, joten enimmäkseen treenataan tylsää olemista. Nyt on ollut ihan mahtavaa, kun ollaan päästy treenaamaan kolmelle eri ulkokentälle ja kahteen eri halliin. Ruskan kanssa kävi vähän niin nuorena, että "ympäristöoppi" tehtiin huonosti ja tuloksena vieläkin "kyllä tää kotona osaa" -koira. Parhaiten siis kulkee aina hallissa, jossa sen kanssa suurimmaksi osaksi olen treenannutkin.
Muuten Tiiva osaa istua ja mennä maahan käskystä ja tulla luokse nimestä. Se osaa myös aika kiltisti odottaa lupaa ennen kuin kulkee ovista tai autosta. Luopumista nameilla, leluilla, pikkulinnulla, banaaninkuorilla yms ollaan harjoiteltu. Olen pidentänyt paikallaoloaikaa pikkuhiljaa ja aika hyvin se jo istua pönöttää ennen kuin sen vapauttaa. Välillä se kyllä meinaa unohtaa, että mitäs oltiinkaan tekemässä, mutta onhan se aika pieni vielä. Se etu puolellani on, että se on jumalattoman ahne. Helppo siis palkata namilla. Ahneuden kääntöpuoli on se, että jos jääkaapin ovi narahtaa niin menee sadasosa sekunti, kun koira on jääkaapilla vaikka olisi ollut miten sikeässä unessa! Ja jos on oikeen ruokakupista kyse, jossa on ruokaa niin aivot narikkaan eikä herneet tosiaankaan pääkopassa meinaa liikahtaa minnekään. Jos ruokkisin nappulalla niin antaisin kaiken ruoan sille palkkana lenkillä, mutta vähän hankalampaa tuon raakaruoan suhteen on toimia. Ruokakupille päästäkseen se yleensä joutuu tekemään jotain muutakin kuin vain menemään maahan ja tapittamaan silmiin ennen kuin saa luvan ottaa. Enkä tiedä kuinka reipasta agilitykoiraa tästä saa, muistuttaa Kuksaa hyvin paljon ahneudessaan. Onhan Ruskakin ahne, mutta ei se näin ahne ole :D ja sille kelpaa lelupalkkakin. Ruokapalkka hidastaa koiraa ja tunnetusti nämä ei niitä tykeimpiä agikoiria muutenkaan ole, joten kaikki mahdollinen vauhti tekee mieli saada jollain lailla irti. Tiivakin on leikkinyt aika hyvin vetoleikkejä, mutta hampaiden vaihtuessa leikit oli vähän tauolla ja nyt pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja oikeasti leikittää sitä päivittäin.
Toistaiseksi Tiiva on tullut kaikkien koirien kanssa ihan hyvin toimeen. Hirmuinen määrä cockerspanieleita ainakin on tullut tutuksi ja siinä sivussa aika paljon muitakin koiria. Lenkillä vastaantulijoita ei jäädä tervehtimään, vaan leikkituokiot on sitten erikseen ilman hihnoja ja pantoja. Juhannuksena oli vähän tilanne päällä, kun Tiiva jäi Nano-cockerin pantaan jumiin yläleuastaan. Onneksi oli sakset nopeasti saatavilla ennen kuin Nano kerkesi kuristua. Tiiva menetti vaan yhden maitohampaan hässäkässä ja onneksi niille ei tainnut pahempia henkisiä traumoja jäädä. Olen kyllä jatkossa entistäkin tarkempi, jos jonkun kanssa painitaan. Yleensä pannat olenkin ottanut aina pois.
Ruskakin on ilmoittautunut pitkästä aikaa agilitykisoihin Janakkalaan ensi viikon lauantaina. Kiva mennä kisoihin pitkästä aikaa, jos vaikka vähän aktivoituisi kisaamisen suhteen. Toistaiseksi ei ole pentujakaan suunnitelmissa ennen 2016 kesää, jos silloinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti