Kesälomailua tunturituulissa!

Kun on kerran käynyt lapissa, ei enää voi olla menemättä uudelleen. Ja jos on kerran erehtynyt lähtemään reissuun ilman lapinporokoiraa, ei tee samaa virhettä toiste.

Kevon seinä 

Lähdettiin reissuun Kuksan kanssa, Ruskan jäädessä kotiin siskoni hoitoon. Vaellus aloitettiin 18.8. tarkoituksena kiertää osa Kevon reitistä ja jatkaa Paistuntureiden erämaahan, mutta lopputuloksena olikin sitten Kevon rengasreitti ja siihen päälle lyhyempi Muotkatuntureiden erämaan vaellus. Montaa säätä mahtui 8 päivään. Lähtöpäivänä ilma oli ihan jees ja toisena päivänä, kun tulimme Kevon seinälle, pilvet roikkui matalalla ja tuuli vihmoi kasvoja tarpoessamme tunturissa Kevon kanjonin viereistä polkua.

Ainoa tuulensuoja mailla halmeilla

Sade tunturissa vastatuulessa kastelikin meidät lähes kokonaan ja olipa ihanaa löytää tulipaikalta kota, lämmitellä siellä ja kuivattaa kamat sekä Kuksa. Kiitos Metsähallitus!

Illalla jatkoimme matkaa Fiellun vesiputoukselle, jonka vieressä vietimme toisen telttayömme. Seuraavana aamuna matka jatkui pilvisessä säässä Kuivin autiotuvalle, jossa yövyttiin ja tehtiin päätös kävellä rengasreitti loppuun ja mennä Muotkalle. Viimeinen yö Kevon reitillä vietettiin kodassa Njávgoaivin autiotuvan vieressä, josta talsimme seuraavana päivänä autolle ripeää vauhtia.
  
Syitä tähän alkuperäisen reitin muuttamiseen on useita. Yksi oli epämääräiset ja vaihtelevat kelit (mikä tietysti on ihan normaalia) ja Paistuntureiden laajat puuttomat alueet, joissa korkeuseroja on melko vähän. Epäilys siitä saako telttaa pystyyn tuulen suojaan ja jos sade kastelee kaikki kamat niin ilman nuotiota voi kohta olla vähän tylsät oltavat. Nämähän ovat vain tekosyitä, suurin syy oli aurinkokennolaturimme hajoaminen. Villen hi-tech-tupakoinnin edellytys on saada ladattua sähkötupakan akkua ja koska laturi hajosi, niin uhkasi myös hermoromahdus. Tee-se-itse-mies yritti kyllä korjata laturia kiroten kun ei ole yleismittaria. No, ei kuulu ensisijaisesti retkeilyvarusteisiin. :D

Poikkesimme Karigasniemeen ostamaan Muotkatunturin kartan, kippasimme auton parkkiin ja etsimme vihdoin leiripaikan jostain muualta kuin polun varresta.

Aurinko paistoi Kuksan silmiin leiripaikalla :) 

Jatkoimme tarpomista poluttomia metsiä, tuntureita, soita, söimme mustikoita (etenkin Kuksa), joimme tunturipurosta, tarkkailimme poroja, joita vilahteli siellä täällä yhtenään. Kuksa olisi mielellään käynyt vähän paimentamassa niitä. Toinen yö Muotkalla vietettiin tunturikoivikon kupeessa, telttamme oli kuin herran kukkarossa, aurinko laski tuntureiden taa ja valaisi koko tienoon punertavaksi.


Sunnuntaiaamuun herättiin taas hyvässä säässä. Lähdettiin etsimään lähes ainoaa Muotkan karttaan merkittyä polkua ja ihasteltiin alkavaa maaruskaa ja kellastuvia koivuja.
    
Polulle päästessämme kohtasi ehkä koko reissun hienoimmat maisemat. Ilma oli lämmin ja kirkas, tarkeni lyhythihaisella paidalla. Näkyvyys oli niin hyvä, että 11 km korkeudessa lentävän lentokoneen ääriviivat erottui ihan tarkasti! Illansuussa pystytimme teltan ja sytytimme nuotion polun läheisyyteen, ajatuksena viettää upeissa maisemissa vielä kaksi yötä. Aamulla jättäisimme taas ikivanhan tallatun polun taaksemme ja lähtisimme huiputtamaan tuntureita matkalla autolle päin. Auringon painuessa mailleen, lämpötila laski todella nopeasti. Mennessämme hämärässä nukkumaan oli jo nollassa, rinkan sadesuojat oli jo jäässä kosteuden laskeuduttua ensin ja ilman pakastaessa. Yöllä heräsin kahden jälkeen ja totesin mittarin näyttävän -2. Käänsin kylkeä ajatellen, että huomisesta tulee hieno päivä.

Toisin kävi. Aamulla herättiin totaalisesti pilvessä, näkyvyys ehkä 50 m.
                      
Se niistä hienoista tunturimaisemista! Taas piti tehdä päätös, jäädäänkö paikoilleen odottamaan sään selkiämistä, etsitäänkö leiripaikka seuraavaksi yöksi vai lähdetäänkö suorinta reittiä autolle? Jos oltaisiin oltu vain kartan ja kompassin varassa, olisi suunnistaminen ollut aika vaikeaa. GPS:n avulla lähdettiin luovimaan autolle päin ja vaikka sää pikkuhiljaa alkoi selkenemään, päätettiin lähteä samana iltana Kiilopäälle mökkiin yöksi ja seuraavana aamuna ajamaan kohti etelää. Koira maastoutui hyvin mökin mattoon ja nukkui kuin tukki.
 

Tulihan taas reissu tehtyä. Kilsoja kaikenkaikkiaan kertyi 130, öitä vietettiin yhteensä 7, joista 5 teltassa, 1 autiotuvassa ja 1 kodassa. Kuksa sai monia ystäviä Kevon reitillä, terveiset vain kaikille rapsuttajille, jos eksytte tätä joskus lukemaan :) Muotkalla ei neljän päivän aikana nähty ensimmäistäkään ihmistä, mikä tekeekin tuosta alueesta niin kovin viehättävän. Koira jaksoi meistä kolmesta parhaiten ja vaikutti tyytyväiseltä koko reissun ajan. Paitsi ehkä silloin, kun ruoan saaminen kesti liian kauan.. Seuraavaa reissua odotellessa, minne mahdetaan päätyä ja koska!

Näytteluhumua veteraanin voimin

"Kai sä nyt olet ilmoittanut sun koirat näyttelyyn, kun saat sen tehdä ilmaseksi?!"
"Ai saan vai? Aika iso näyttely, en mä sinne halua mennä... Pitäisi toisella alkaa juoksukin ja astuttaa se ja ja ja... Ei mua huvita, on kesä ja kuuma ja sitä sun tätä. Onks pakko? No, ehkä mä sit ilmotan ne, ehkä sinne on ihan kiva mennä..."

Kiitos vaan eräälle asiakkaalle, joka patisti meidät osallistumaan Maailman Voittajaan viime viikonloppuna! Koirista vain Kuksa osallistui, koska Ruska kerittiin astuttaa ennen näyttelyä.

Ja ihan hauskaahan siellä loppujen lopuksi oli! Nähtiin vanhoja tuttuja ja saatiin vähän uusiakin tuttavuuksia. Tulevien pentujen isoäiditkin tapasivat :) Eikä Kuksa niin huonoa arvosteluakaan saanut, veteraanit tuomaroi Jukka Kuusisto: VET-ERI VEK4 "Reipas veteraani, hyvä pää ja ilme, vahva selkä. Riittävästi kulmautuneet raajat. Hyvässä turkissa."

Kuva: Tiia Silfverberg

Onpahan taas näyttelyt hetkeksi näytelty meidän osalta. Viikon päästä suunnataan auton nokka kohti lappia ja Paistuntureiden erämaata sekä Kevon luonnonpuistoa. Ajatus ensin oli jättää tällä kertaa molemmat koirat kotiin siskoni hoitoon, mutta asiaa tarkemmin harkinneena, en vaan voi lähteä lappiin ilman lapinporokoiraa <3 Kuksa saa siis lähteä vaellukselle, mutta Ruska, jolla toivottavasti on pieniä pupsinalkuja mahassa, saa jäädä kotiin. Huomasin myös, että Kuksa on päässyt hiukan tanakkaan kuntoon (ollaan varmaan vietetty aikaa liikaa marjastamassa...), mutta eiköhän ne ylimääräiset kilot karise pienellä vaelluksella...