Hyvinkään ryhmänäyttely 18.9.

Käytiin Hennan kanssa syyskuun puolivälin jälkeen vähän sivistämässä itseämme näyttelymaailmassa. Bongasin jokin aika sitten mukavan kokoisen ja siedettävän ajomatkan päässä sijaitsevan Hyvinkään ryhmänäyttelyn, jonne aloin ilmoittelemaan koiria. Pikainen tiedustelu Hennalta, jaksaisiko Naava lähteä mukaan ja myönteisen vastauksen jälkeen kauneuskisaan ilmoittautui Naava, Tiiva sekä Kuksa. Totesin, että kädet ei riitä enää Ruskaan ja koska sillä oli juuri alkamassa aivan jäätävä karvanlähtö, se sai jäädä pitämään seuraa Villelle kotiin. 

Naavaa (T. Uppura) en ollutkaan nähnyt liki puoleentoista vuoteen ja aivan hurmaava tämä nuori poroneiti edelleen oli. Vähän reppana oli aluksi pois omalta mukavuusalueeltaan, kun ei ole tottunut tuommoisiin näytelmiin. Varsin nopeasti Naava kuitenkin totesi, että ei kai tässä nyt sen kummempaa ja pisti maate Hennan jalkoihin. Kehässä Naava käyttäytyi myös oikein mallikkasti, samoin kuin Tiiva vaikka meillä olikin molemmilla sama taktiikka: "kokeillaan edellisiltana osaako se seistä". Treenin määrään nähden pärjättiin siis oikein mukavasti. Itseäni vähän jännitti Tiivan osalta sen suuri koko. Minusta se on rotumääritelmään nähden liian korkea, mutta tuomarina toimiva Matti Palojärvi totesi sen vain keskikokoa kookkaammaksi. Hyvä niin, vaikken sitä kuitenkaan sulkisi pois jalostuskäytöstä muutaman sentin takia. Maailmassa on paljon tylsempiäkin asioita kuin pari senttiä liian korkea koira..

Kuksan kohdalla saimme ihmettelyä, että miten tämä koira ei mukamas ole vielä valioitunut. Sehän on jo yli 11 v. Ei vain ole tullut käytyä näyttelyissä. Ollaan samoiltu metsissä ja poimittu marjoja sekä lenkkeilty. Ja minulle koira on sama ihana koira, oli sen nimen edessä hirveästi kirjaimia tai ei ;) Omasta näkökulmastani näyttelyissä on hyvä käydä kaikkien koirien kanssa ainakin kerran saamassa jonkun ulkopuolisen mielipide koiran rakenteesta suhteessa rodun ihanteeseen. Muuten minulle näyttelyt edustaa kohtaamispaikkaa muiden rodun harrastajien kesken, mahdollisuutta tutustua erilaisiin rotuihin tai johonkin tiettyyn rotuun, josta on koiraa ottamassa. Itse olen erittäin pahoillani siitä, että jalostusvalintooja tehtäisiin ainoastaan näyttelytulosten perusteella (enkä nyt viittaa omaan rotuun, vaan yleisesti). Edelleen tulen käymään joskus näyttelyissä ja ehkäpä se Kuksan kolmas sertikin vielä joskus tulee. 

Naava 18.9.2016

Musta vaaleanruskein merkein. Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan riittävä. Oikealinjainen pää. Vaaleat silmät. Kookkaat korvat. Hyvä selkä. Hieman kohoava alalinja. Kevyt, kokonaisuuteen sopiva raajaluusto. Raajat erittäin hyväasentoiset, riittävät kulmaukset. Hyvä karvapeite. Selälle kaartuva häntä. Kevyt liike. Miellyttävä luonne. NUO-EH NUK2

Naava muutama päivä vajaa 2 v

Iloinen Naava

Kuksa 18.9.2016

Parkinruskea, valkoisin merkein. Keskikokoinen. Mittasuhteiltaan oikea. Kaunis pää, hyvät korvat. Kauttaaltaan hyvä runko & raajat. Karvapeite & häntä ok. Kevyt liike. Miellyttävä luonne. VET-ERI PN1 SA VSP SERT

Kuksa ja Kuksan palkinnot

Tiiva 18.9.2016

Musta vaaleanruskein merkein. Keskikokoa kookkaampi. Mittasuhteiltaan oikea. Linjakas pää. Kookkaat korvat. Hyvä ylälinja. Riittävä raajaluusto & kulmaukset. Raajat hyväasentoiset. Karvapeite & häntä hyvät. Oikea liike ja luonne. NUO-ERI NUK1 PN3 SA

Naava, Tiiva ja Kuksa

Henna sekä Tiiva, Kuksa ja Naava

Talven hiljaiselosta heräilyä

Täytyy myöntää, että aikuiset koirat (tai lähes aikuiset koirat) on kyllä ihanan helppoja! Onko outoa, että minulla ei ole koskaan ollut pentukuumetta? En voi käsittää, miten jollekin tulee pentu ihan sattumalta, koska "ne on niin söpöjä". Hetken mielijohteesta kyllä saatan asioita tehdä ja päätöksentekoon menee usein vain 2 sekuntia, oli kyse mistä tahansa, mutta pentua meille ei koskaan tule pentukuumeen vuoksi. Tiiva on nyt täyttänyt vuoden (helmikuussa jo) ja on lunastanut paikkansa meidän sydämessä omalla persoonallisella pöhköydellään. Se on tosi mukava koira, häntä heiluu ihan aina. Ainoa minua ärsyttävä ominaisuus koirassa on tuo sen riistaviettisyys, mutta asiaa yritän työstää parhaani mukaan, jospa sitä järkeä päähän tulisi iän myötä.

Agilitytreenejä ollaan Tiivan kanssa jatkettu koko talven ja ollaankin päästy vähäsen eteenpäin. Sopivan motivoinnin löytäminen on ollut sille vähän vaikeaa. Ruska palkkautuu lelulla ja olisin toivonut pystyväni jatkamaan samalla linjalla. Kuksa taas tarvitsee säännöllisin väliajoin nakkia naamaan, jotta suostuu tekemään yhtään mitään. Alussa Tiivan kanssa yritin sitkeästi saada sitä leluista kiinnostumaan, mutta nyt olen vähän luovuttanut, koska se tekee ihan eri tavalla töitä, kun tarjolla on ruokaa palkaksi. Toivottavasti onnistuu sen kanssa paremmin pidemmät radan pätkät ja kisaaminen kuin Kuksan.

Ruskan kanssa tein talvella päätöksen, että sille saa riittää tuo yksi pentue ja samalla päätin steriloida sen. Pari viikkoa on nyt sterkkauksesta aikaa ja koira on ihan vedossa taas. Nyt haluan keskittyä sen kanssa myös enemmän agilityyn ja kisatakin enemmän. Sen kanssa on kyllä tosi kiva aksata. Se menee just tasan sinne minne ohjaa, hyvän mielen koira! Kuksa sai tuurata Ruskaa pari viikkoa nyt sterkkauksen takia ja se meni yllättävän hyvin! On se kyllä aina välillä päässyt muutenkin hallilla tekemään pieniä pätkiä, mutta jotenkin se on sen verran perässä vedettävä, että sen kanssa kisaaminenkin vähän aikoinaan jäi. Mutta nyt kohta 11 v paineli ihan letkeästi kisaavien täyspitkää rataa medihypyillä! Sillä vaan pitää olla kunnon palkka aina täkynä. Monesti käytän ihan iltaruokaa kupissa, jonne se sitten pääsee, kun työt on tehty. Huomasin kyllä, että oma ohjaaminen ei ollut ihan samassa moodissa Kuksan kanssa, mutta ihan hauskaa oli kuitenkin.

Nyt odotellaan kevättä ja nautitaan pitkistä lenkeistä koirien kanssa ja harrastellaan sitä sun tätä siinä sivussa. Nautitaan elämästä, keväästä ja sen tuomasta vehreydestä ja valtavasta valon määrästä. Itsekin ajattelin treenailla puolikkaille ja pienelle triathlonillekin, jahka saan kuntoutettua nilkkani nivelsiteet, jälleen kerran.

Helmikuun lopulla oltiin kavereiden kanssa pellolla riekkumassa. Australianpaimenkoirat Eetu ja Esko