Talven hiljaiselosta heräilyä

Täytyy myöntää, että aikuiset koirat (tai lähes aikuiset koirat) on kyllä ihanan helppoja! Onko outoa, että minulla ei ole koskaan ollut pentukuumetta? En voi käsittää, miten jollekin tulee pentu ihan sattumalta, koska "ne on niin söpöjä". Hetken mielijohteesta kyllä saatan asioita tehdä ja päätöksentekoon menee usein vain 2 sekuntia, oli kyse mistä tahansa, mutta pentua meille ei koskaan tule pentukuumeen vuoksi. Tiiva on nyt täyttänyt vuoden (helmikuussa jo) ja on lunastanut paikkansa meidän sydämessä omalla persoonallisella pöhköydellään. Se on tosi mukava koira, häntä heiluu ihan aina. Ainoa minua ärsyttävä ominaisuus koirassa on tuo sen riistaviettisyys, mutta asiaa yritän työstää parhaani mukaan, jospa sitä järkeä päähän tulisi iän myötä.

Agilitytreenejä ollaan Tiivan kanssa jatkettu koko talven ja ollaankin päästy vähäsen eteenpäin. Sopivan motivoinnin löytäminen on ollut sille vähän vaikeaa. Ruska palkkautuu lelulla ja olisin toivonut pystyväni jatkamaan samalla linjalla. Kuksa taas tarvitsee säännöllisin väliajoin nakkia naamaan, jotta suostuu tekemään yhtään mitään. Alussa Tiivan kanssa yritin sitkeästi saada sitä leluista kiinnostumaan, mutta nyt olen vähän luovuttanut, koska se tekee ihan eri tavalla töitä, kun tarjolla on ruokaa palkaksi. Toivottavasti onnistuu sen kanssa paremmin pidemmät radan pätkät ja kisaaminen kuin Kuksan.

Ruskan kanssa tein talvella päätöksen, että sille saa riittää tuo yksi pentue ja samalla päätin steriloida sen. Pari viikkoa on nyt sterkkauksesta aikaa ja koira on ihan vedossa taas. Nyt haluan keskittyä sen kanssa myös enemmän agilityyn ja kisatakin enemmän. Sen kanssa on kyllä tosi kiva aksata. Se menee just tasan sinne minne ohjaa, hyvän mielen koira! Kuksa sai tuurata Ruskaa pari viikkoa nyt sterkkauksen takia ja se meni yllättävän hyvin! On se kyllä aina välillä päässyt muutenkin hallilla tekemään pieniä pätkiä, mutta jotenkin se on sen verran perässä vedettävä, että sen kanssa kisaaminenkin vähän aikoinaan jäi. Mutta nyt kohta 11 v paineli ihan letkeästi kisaavien täyspitkää rataa medihypyillä! Sillä vaan pitää olla kunnon palkka aina täkynä. Monesti käytän ihan iltaruokaa kupissa, jonne se sitten pääsee, kun työt on tehty. Huomasin kyllä, että oma ohjaaminen ei ollut ihan samassa moodissa Kuksan kanssa, mutta ihan hauskaa oli kuitenkin.

Nyt odotellaan kevättä ja nautitaan pitkistä lenkeistä koirien kanssa ja harrastellaan sitä sun tätä siinä sivussa. Nautitaan elämästä, keväästä ja sen tuomasta vehreydestä ja valtavasta valon määrästä. Itsekin ajattelin treenailla puolikkaille ja pienelle triathlonillekin, jahka saan kuntoutettua nilkkani nivelsiteet, jälleen kerran.

Helmikuun lopulla oltiin kavereiden kanssa pellolla riekkumassa. Australianpaimenkoirat Eetu ja Esko