Koitti se kesä vihdoin Suomeenkin! Koko elokuun pidellyt upeita kelejä, harmi vaan, että itse on joutunut päivät viettämään neljän seinän sisällä töissä. Yöt on olleet varsin vilpoisia, mutta päivisin elohopea on noussut jopa hellelukemiin.
Tiivan Heiluvan Hännän luoksetulokurssi on nyt saatu päätökseen. Treenejä oli yhteensä neljänä sunnuntaina. Vaikka olenkin ehkä hullu, kun ajelen Helsinkiin saakka, niin minusta on kiva päästä treenaamaan ammattilaisen kanssa, joka ohjaa treenejä. Kaksi ensimmäistä kertaa treenailtiin sisällä luoksetulon vahvistamista. Kolmannella kerralla toinen kurssilaisista oli poissa, joten saatiin ihan henkilökohtaiset treenit! Harjoiteltiin ulkona peuran jaloista luopumista ja luoksetuloa, jota pääsin palkkaamaan niillä jaloilla. Meni mielestäni aika hyvin, lopuksi Tiiva kyllä oli sitä mieltä, että nyt syön tän jalan enkä enää vaihda sitä toiseen. Taisi väsymys jo hieman painaa. Viimeisellä treenikerralla oli häiriönä leluja, peuran jalkaa, toinen koira ja treenattiin vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä. Koiran keskittyminen aluksi oli ihan muualla, mutta taas peuranjalkapalkka oli toimivin. Esitin toiveen, että kurssia olisi kiva jatkaa ja kouluttaja lupasi palata asiaan. Tällöin valittaisiin treenipaikaksi erilaisia paikkoja ulkona.
Olen Tiivan kanssa yrittänyt alusta saakka vahvistaa luoksetuloa ja lähellä pysymistä, mutta on kyllä aika hanakasti pusikkoon lähdössä sopivan riistanjäljen osuessa nenään. Kaikkeni kyllä teen minkä vaan voin ja osaan, jotta meillä olisi koira, jota voisi huoletta pitää irti metsälenkeillä tietäen, että riistanjälkien tai riistan sattuessa kohdalle saisin koiran luokse. Aika toivottomalta projektilta kyllä tässä vaiheessa vaikuttaa. Saa nähdä mikä lopputulos on, ainakin vaatii tuhottomasti työtä onnistuakseen, mikä lienee se suurin ongelmakohta. Vaikea lenkittää koiria eri aikaan ja ennakoida mahdolliset tilanteet ja tietää missä se riista liikkuu milloinkin tai mistä se peuralauma on kulkenut. Ja kun on kaikki koirat mukana niin on vaikeaa kouluttaa samalla yhtä.. Kuitenkin koirien täytyy päästä juoksemaan irti ja riekkumaan, joten en näe ratkaisuna koirien pitämistä kytkettynä aina lenkillä. Pennun ikäkin tekee omat haasteensa, jotenkin turhat hötkyilyt jää yleensä pois iän karttuessa ja tämä puolivuotias ipana toisinaan koettelee kärsivällisyyttä etenkin hihnalenkeillä. Meillähän ei vedetä hihnassa. Eikä roikuta. Eikä hilluta. Lenkille lähdetään taskut täynnä nameja ja niitä ei säästellä aina kun neiti kulkee nätisti.
Ruskan kanssa käytiin viime sunnuntaina kokeilemassa Doboa. Lohjan Kirsut järjesti tuossa viereisellä hallilla kokeilukerran ja pitkään kun olin jo aikonut mennä jonnekin kokeilemaan niin nyt tarjoutui tilaisuus. Olipahan hauskaa ja hyödyllistä tekemistä yhdessä koiran kanssa! Vähän jotain juonta kaipaisin doboiluun, mutta tarkoitushan olikin nyt kokeilla mitä se on. Itsekin sitä dobopalloa voi käyttää normi jumppapallon sijasta ja olisinkin varmaan jo tilannut sellaisen meille kotiin, jos jumppapalloa ei ennestään olisi. Näillä kotona olevilla urheiluvälineillä on vaan sellainen mielenkiintoinen ongelma, että meinaavat kasautua jonnekin huoneen nurkkaan käyttämättöminä...
Tärkeää dobossa on pallon tukeminen aina itse. Ruska aika rohkeasti hyppäsi nopeasti palloa vasten ja hetken päästä jo ryömi pallon päälle. Pallo ja koira tutisi kuin mitkäkin ja Ruska sai syödä nameja ihan järkyn määrän :) Hienosti uskalsi ruveta liikkumaan pallon päällä ja jos valui tai hyppäsi alas niin ketträsti hypähti takaisin pallolle. Mua aina jaksaa ihmetyttää tuon koiran notkeus ja ketteryys, luulisi jotenkin, ettei porokoirat ihan noin solmuun itseään saisi, mutta tällä on ihan uskomaton tasapaino ja notkeus. Epäilemättä tosi hyvää syvien lihasten treeniä tämä laji kyllä olisi mille tahansa koiralle.
Muu aika ollaankin oltu aika visusti marjapuskassa, milloin vadelma-, mustikka- tai viinimarjapensaassa. Onneksi kohta loppuu marja-aika niin voi palata normaaliarkeen. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan :)
