Joulun viettoa kauniissa Kolin kansallispuistossa

Jotenkin ajatus viiden "pakollisen" vapaan viettämisestä ympäriinsä sinkoillen ja ylensyöden ei oikein houkuttanut. Sen sijaan, että olisimme viettäneet tavallisen joulun, pakkasimme rinkat ja koirat autoon ja suuntasimme nokan kohti Itä-Suomea ja Kolin kansallispuistoa. Ensimmäinen käyntini Karjalassa, muttei jääne viimeiseksi! 

Olimme vuokranneet kolme eri vuokratupaa neljäksi yöksi. Jouluaattona rämmimme pilkkopimeässä lähes 20 asteen pakkasessa tuvalle, joka edellisen kerran oli lämmennyt kuukausi takaperin. Kyllähän siinä tovi vierähti ennen kuin mittari alkoi kiipeämään plussan puolelle. Grillattiin makkaraa, sulatettiin lumesta vettä ja koirat pyydysti nurkista hiiriä. Loppujen lopuksi tupa lämpeni niin, että oli suorastaan hiki nukkumaan mennessä. Yön mittaan tuli vedettyä makuupussin vetoketjua kiinnemmäs mitä alemmas taas lämpötila laski kamiinan jäähdyttyä. Ja aamulla oli vielä +6!

Kuksa väijyy aamiaista

Tontut ikkunassa

Matka jatkui kohti Ylä-Murhia, joka oli huomattavasti viihtyisämpi tupa. Joskin kylmä sekin, pakkanen pysytteli samoissa lukemissa. Olimme ajatelleet kiertää osa Herajärven kierroksesta, mutta lumitilanteen takia muutimme vähän suunnitelmia. Kävelykilsoja tuli kymmenkunta, naseva pakkanen piti meidät reippaina.

Tapaninpäivänä pakkanen lauhtui ja rämmittiin Jeron kämpälle, joka olikin ihan luxuskämppä sähköineen ja rantasaunoineen. Kaksi yötä vietimme tässä mökissä ja viihdyimme sangen hyvin. Lauantaina teimme päiväretken Ryläyksen näköalatornille ja iltaretken auringon painuessa jo mailleen Mäkrävaaralle, josta oli upeat näkymät Pieliselle. Pienestä iltalenkistä tuli vahingossa vähän pidempi ja puolet matkasta rämmittiin pimeässä. Mutta olipa mahtavaa, kun ilta hämärsi ja oltiin ihan yksin keskellä tykkylumista hiljaista metsää, mistään ei kuulunut pihaustakaan. Palattiin kämpille, lämmitettiin rantasauna ja saunottiin kynttilöiden valossa. Tulipahan vietettyä sangen ikimuistoinen joulu. Koirat nautti ihan satasella kun saivat juosta lumessa. Niin se vaan on, että talvi on porokoirien lempparivuodenaika!

Pennut isoja pieniä koiranalkuja

Aika kuluu vauhdilla! Pennut täyttää kohta 7 viikkoa ja ne näyttävätkin jo aivan koirilta. Kolmen viikon iästä ne on saaneet ulkoilla useamman kerran päivässä, onneksi sää on suurimmaksi osaksi ollut leutoa eikä ole satanutkaan kovin paljoa. Kuraa tulee sisälle aika kiitettävästi 32 tassun mukana. Pieniä argeologisia kaivantoja on myös muodostunut meidän pihalle, kun pennut ovat puuhastelleet. Tylsää vain, kun on niin pimeää, arkisin olen töissä lähes koko valoisan ajan. Onneksi on otsalamput ja ulkovalot keksitty niin en ole antanut pimeyden liiemmin häiritä.

Sosiaalistaminen on hyvällä alulla, on pesty pyykkiä, imuroitu harva se päivä, siivottu, tiskattu, katsottu telkkaria eli eletty ihan normaalisti. Ville on tehnyt meillä sähkötöitä ja pientä remppaa, on porattu seiniä ja kolisteltu vaikka mitä vempaimia. Paljon on käynyt vieraita ihmisiä moikkaamassa pentuja ja iloisesti on otettu kaikki vastaan.

Pennut ovat saaneet harjoitella autoilua, ensin pari kertaa ihan lyhyt matka korttelin ympäri ja nyt olemme käyneet muutaman kerran metsässä ulkoilemassa. Olen käyttänyt hyväkseni ylimääräisiä apukäsiä viikonloppuisin valoisaan aikaan. Vanhojen koirien perässä on turvallista tutustua uusiin maisemiin. On siinä pienillä ihmettelemistä, maailma onkin aika suuri paikka!

Poropentusten kuulumisia neljän viikon kohdalta

Pienten pentujen silmät alkoi räpsähtelemään auki 11. päivän kohdalla. Poikapennut olivat tässä suhteessa vähän nopeampia kuin tytöt. Nyt on jo ohitettu neljän viikon ikä ja meno senkun hurjistuu päivä päivältä. Pennut ulkoilee pihalla lyhyen aikaa muutaman kerran päivässä ja hienosti osataan pissat ja kakat ulos tehdä. "Oikeaa" ruokaakin on pennut saaneet kolmen viikon iästä lähtien, ensin ihan vähän maistella jauhelihaa ja nyt koko ajan hiukan isompia annoksia uppoaa. Imettäminen ei enää kuulu Ruskan suosikkipuuhiin, kun teräviä naskaleita kokeillaan jo sinne tänne. Ei välttämättä tunnu nisissäkään ihan kauhean kivalta. Paljon on vieraitakin käynyt pentuja ihastelemassa ja se onkin oikein toivottavaa, jotta tottuvat erinäköisiin ja ikäisiin ihmisiin. Mummokoira Kuksa suhtautuu ipanoihin oikein hellästi eikä Ruska ole sen läsnäolosta moksiskaan. Kuksan mielestä pikkupentujen kanssa on kiva haastaa leikkiäkin ja Kuksa onkin oivallinen "työkalu" opettamaan pennuille koirakieltä. Alla pentujen unikuvat 25.10., koska onnettomalla kännykkäkameralla ei saa vilkkaista sankareista oikein mitään kuvia.

Shrek

Piki

Täplä

Leena

Uhma

Pilkku

8 Päiväiskuvat pupseista

Puppeloiden ensimmäiset passikuvat 8 päivän vanhana :) 

Kaikki pennut varattuja.

Täplä, tyttö 1

Täplä, tyttö 1

Pikkupoika, poika 1

Pilkku, tyttö 2

Leena, tyttö 3 

Shrek, poika 2

Shrek, poika 2

Uhma, tyttö 4

Haikara kävi kylässä

Ruskan ja Tahkan pentusten laskettu saapumisaika oli 25.9. tienoilla ja niinhän siinä kävi, että pupsit näkivät päivänvalon keskiviikkona illalla eli päivää ennen laskelmiani. Tai eiväthän ne mitään noilla silmillä nähneet, päivänvalo niille koittanee vasta parin viikon ikäisinä. Ruska alkoi tekemään pesää vimmatusti jo tiistaina aamulla, mutta vasta keskiviikkona klo 16 tupsahti ensimmäinen kakara maailmaan. Lopuissa ei sitten kauaa nokka tuhissutkaan, vartin välein syntyi neljä ensimmäistä ja kaksi viimeistä tuli vähän pidemmällä välillä. Parissa tunnissa oli homma plakkarissa ja 6 pienokaista ynisi maitobaarissa. Uroksia syntyi kaksi mustaa, narttuja yksi musta ja kolme parkkia. Kaikilla oli selkeät merkit heti syntyessään. Kuvittelin, että pennuista olisi kaikista tullut mustia, mutta toisin kävi. Urosten isä Tahka kantaa siis sittenkin parkkigeeniä, koska puolet pennuista on parkkeja.

Ruska on hoitanut pentunsa esimerkillisesti ensi hetkestä saakka, nips naps kalvot pois, napanuorat poikki, pentu kuivaksi ja tissille. Ei siinä voi taas muuta kuin ihmetellä miten luonto hoitaa asiat! Kasvattajan tehtäväksi jäikin pentujen punnitseminen ja synnytyksen sivusta tarkkailu. Syntymäpainot pennuilla oli 265-340 gramman välillä ja tasaisesti on kaikilla painot nousseet. Isoin poika painaa nyt viiden päivän ikäisenä pitkälti yli puoli kiloa ja pienin narttukin on reilusti yli 400 g.

Isompi poika päivän vanhana

Mustalla tytöllä ikää 2 päivää

Pari viikkoa pentuelämän alkuun!

Meillä eletään jännittävää aikaa. Ruskan maha pullistuu päivä päivältä ja mielenkiinnolla seuraan muutoksia, joita tapahtuu niinkin lyhyessä ajassa. Tiineysvuorokausia tänään 51, joten pari viikkoa  (tai vähän ali tai yli) olisi rääpäleiden syntymään aikaa. Ruokaa tuntuu uppoavan neidin mahaan kiitettäviä määriä silti kylkiluiden tuntuessa kyljissä. Lenkkeillään edelleen normaalisti, tosin olemme jättäneet juoksulenkit väliin ja siirtyneet kävelyvauhtiin. Vapaana ollessaan koirat spurttailee kyllä, eikä maha tunnu hirveästi häiritsevän menoa. Makuuasento ketarat ojossa on kuitenkin kaikkein mieluisin asento oleskella kotosalla. Hellyydenkipeys onkin sitten ihan omaa luokkaansa vaikka ei nuo vielä tähän päivään mennessä ole rapsutukseen ennenkään kyllästyneet. Luin jostakin, että emän silittely ja hyväily tuottaa mukautumiskykyisempiä pentuja, joten tätä sääntöä meillä yritetään ahkerasti noudattaa!
                 

Kesälomailua tunturituulissa!

Kun on kerran käynyt lapissa, ei enää voi olla menemättä uudelleen. Ja jos on kerran erehtynyt lähtemään reissuun ilman lapinporokoiraa, ei tee samaa virhettä toiste.

Kevon seinä 

Lähdettiin reissuun Kuksan kanssa, Ruskan jäädessä kotiin siskoni hoitoon. Vaellus aloitettiin 18.8. tarkoituksena kiertää osa Kevon reitistä ja jatkaa Paistuntureiden erämaahan, mutta lopputuloksena olikin sitten Kevon rengasreitti ja siihen päälle lyhyempi Muotkatuntureiden erämaan vaellus. Montaa säätä mahtui 8 päivään. Lähtöpäivänä ilma oli ihan jees ja toisena päivänä, kun tulimme Kevon seinälle, pilvet roikkui matalalla ja tuuli vihmoi kasvoja tarpoessamme tunturissa Kevon kanjonin viereistä polkua.

Ainoa tuulensuoja mailla halmeilla

Sade tunturissa vastatuulessa kastelikin meidät lähes kokonaan ja olipa ihanaa löytää tulipaikalta kota, lämmitellä siellä ja kuivattaa kamat sekä Kuksa. Kiitos Metsähallitus!

Illalla jatkoimme matkaa Fiellun vesiputoukselle, jonka vieressä vietimme toisen telttayömme. Seuraavana aamuna matka jatkui pilvisessä säässä Kuivin autiotuvalle, jossa yövyttiin ja tehtiin päätös kävellä rengasreitti loppuun ja mennä Muotkalle. Viimeinen yö Kevon reitillä vietettiin kodassa Njávgoaivin autiotuvan vieressä, josta talsimme seuraavana päivänä autolle ripeää vauhtia.
  
Syitä tähän alkuperäisen reitin muuttamiseen on useita. Yksi oli epämääräiset ja vaihtelevat kelit (mikä tietysti on ihan normaalia) ja Paistuntureiden laajat puuttomat alueet, joissa korkeuseroja on melko vähän. Epäilys siitä saako telttaa pystyyn tuulen suojaan ja jos sade kastelee kaikki kamat niin ilman nuotiota voi kohta olla vähän tylsät oltavat. Nämähän ovat vain tekosyitä, suurin syy oli aurinkokennolaturimme hajoaminen. Villen hi-tech-tupakoinnin edellytys on saada ladattua sähkötupakan akkua ja koska laturi hajosi, niin uhkasi myös hermoromahdus. Tee-se-itse-mies yritti kyllä korjata laturia kiroten kun ei ole yleismittaria. No, ei kuulu ensisijaisesti retkeilyvarusteisiin. :D

Poikkesimme Karigasniemeen ostamaan Muotkatunturin kartan, kippasimme auton parkkiin ja etsimme vihdoin leiripaikan jostain muualta kuin polun varresta.

Aurinko paistoi Kuksan silmiin leiripaikalla :) 

Jatkoimme tarpomista poluttomia metsiä, tuntureita, soita, söimme mustikoita (etenkin Kuksa), joimme tunturipurosta, tarkkailimme poroja, joita vilahteli siellä täällä yhtenään. Kuksa olisi mielellään käynyt vähän paimentamassa niitä. Toinen yö Muotkalla vietettiin tunturikoivikon kupeessa, telttamme oli kuin herran kukkarossa, aurinko laski tuntureiden taa ja valaisi koko tienoon punertavaksi.


Sunnuntaiaamuun herättiin taas hyvässä säässä. Lähdettiin etsimään lähes ainoaa Muotkan karttaan merkittyä polkua ja ihasteltiin alkavaa maaruskaa ja kellastuvia koivuja.
    
Polulle päästessämme kohtasi ehkä koko reissun hienoimmat maisemat. Ilma oli lämmin ja kirkas, tarkeni lyhythihaisella paidalla. Näkyvyys oli niin hyvä, että 11 km korkeudessa lentävän lentokoneen ääriviivat erottui ihan tarkasti! Illansuussa pystytimme teltan ja sytytimme nuotion polun läheisyyteen, ajatuksena viettää upeissa maisemissa vielä kaksi yötä. Aamulla jättäisimme taas ikivanhan tallatun polun taaksemme ja lähtisimme huiputtamaan tuntureita matkalla autolle päin. Auringon painuessa mailleen, lämpötila laski todella nopeasti. Mennessämme hämärässä nukkumaan oli jo nollassa, rinkan sadesuojat oli jo jäässä kosteuden laskeuduttua ensin ja ilman pakastaessa. Yöllä heräsin kahden jälkeen ja totesin mittarin näyttävän -2. Käänsin kylkeä ajatellen, että huomisesta tulee hieno päivä.

Toisin kävi. Aamulla herättiin totaalisesti pilvessä, näkyvyys ehkä 50 m.
                      
Se niistä hienoista tunturimaisemista! Taas piti tehdä päätös, jäädäänkö paikoilleen odottamaan sään selkiämistä, etsitäänkö leiripaikka seuraavaksi yöksi vai lähdetäänkö suorinta reittiä autolle? Jos oltaisiin oltu vain kartan ja kompassin varassa, olisi suunnistaminen ollut aika vaikeaa. GPS:n avulla lähdettiin luovimaan autolle päin ja vaikka sää pikkuhiljaa alkoi selkenemään, päätettiin lähteä samana iltana Kiilopäälle mökkiin yöksi ja seuraavana aamuna ajamaan kohti etelää. Koira maastoutui hyvin mökin mattoon ja nukkui kuin tukki.
 

Tulihan taas reissu tehtyä. Kilsoja kaikenkaikkiaan kertyi 130, öitä vietettiin yhteensä 7, joista 5 teltassa, 1 autiotuvassa ja 1 kodassa. Kuksa sai monia ystäviä Kevon reitillä, terveiset vain kaikille rapsuttajille, jos eksytte tätä joskus lukemaan :) Muotkalla ei neljän päivän aikana nähty ensimmäistäkään ihmistä, mikä tekeekin tuosta alueesta niin kovin viehättävän. Koira jaksoi meistä kolmesta parhaiten ja vaikutti tyytyväiseltä koko reissun ajan. Paitsi ehkä silloin, kun ruoan saaminen kesti liian kauan.. Seuraavaa reissua odotellessa, minne mahdetaan päätyä ja koska!